maanantai 1. syyskuuta 2014

Ikimuistoinen kesä kuvina

Syksyksi kääntyi kalenteri ja mieli. Blogikin on ollut totaalisesti kesämoodissa ja jospa tämäkin hieman virkistyisi näin syksyn alettua. Mennyt kesä oli ikimuistoinen. Ensimmäistä kertaa mökkisaareen matkasi mukana myös pikkuveli. Saimme olla kesän mittaan pitkiä aikoja lomalla yhdessä koko perhe, kun miehellä oli kesäloman lisäksi useita viikkoja isyysvapaata. Heinäkuu oli ennätyksellisen lämmin, kuka enää muistaa että Juhannuksena piti olla kalsarit ja toppatakki päällä? Kesä siis lomailtiin, uitiin, syötiin ja saunottiin. Kalastettiin, urheiltiin ja "perheiltiin". Käytiin hieman reissussa, täytettiin pakastinta talvea varten ja taas uitiin. Tuntuu että talvesta ja loskakeleistä on ikuisuus. Keho ja mieli tuntuu tankanneet reilusti aurinkoenergiaa ja syksyksi on toivottavasti virtaa ja kumisaapaskelitkään eivät tunnu ajatuksena lainkaan hassummilta. Mielessä on tottakai hieman haikeuttakin. Äitiysloma on edennyt reilusti yli puolenvälin. Pikkuveikallekin on jo haettu hoitopaikkaakin. Marraskuussa pitänee aloittaa taas töiden etsiminen todenteolla. Toivottavasti mielenkiintoisia työmahdollisuuksia olisi nurkantakana odottelemassa, onnekseni olen saanut työskennellä aikaisemmin antoisissa ja palkitsevissa työpaikoissa, joten toivon että minulla on näyttöjä taidoistani ja tahdostani myös tulevaisuudessa. Mieli haluaa jokatoinen päivä oikeisiin töihin, joka toinen päivä ei. Onneksi sentään miehellä on vielä edessä isälomaa vanhempainlomani jatkoksi.

Syyskuun ensimmäinen. Pihlajat ovat pullollaan marjoja, osalla pelloista puimurit ovat vielä työssään, jossakin ajokoira juoksee metsässä ja metsästäjät istuvat nuotiolla juomassa kahvia ja parantamassa maailmaa. Metsään nousee sieniä ja juoksulenkeille on taas suotuisa sää. Niin ja kynttilälyhdyt voi jo kaivaa esiin ja täydentää kynttilävarastot. Omenoita voi syödä mielinmäärin ja pihalla tehdä syystöitä. Syksy.... Ei se yhtään hullumpi ole sekään. Mielestäni syksyssä on kevään tavoin ripaus uuden alusta, eikö vain? Ihania syyspäiviä kaikille, toivotaan niistä kuulaan raikkaita.

Kuvakollaasin muodossa vielä hetkeksi paluu kesään ja kärpäsiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti