lauantai 9. elokuuta 2014

Toven tahtiin, #tove100

Tänään tulee kuluneeksi 100 vuotta Tove Janssonin syntymästä. Satuin katsomaan aiemmin tällä viikolla hänestä tehdyn uuden dokumentin. Tiesinkin että hän on ollut oman aikansa rajojen rikkoja: naistaiteilija, biseksuaali, nainen joka söi ja joi mitä halusi ja vähät välitti mitä muut hänestä ajattelivat. Muumien lisäksi hän on ollut erittäin lahjakas ja tuottelias taidemaalari ja spesialisti myös useissa muissa taiteen muodoissa. Hän on ollut myös suuri yksinäinen, muumilaakson vanki, kuten dokumentin nimikin kertoo. Ennen vaikkea hän oli edellä kävijä, poheemi nainen, joten ei voi kun toivoa, että hän eli elämänsä onnellisena.

Minusta on pikkuhiljaa muotoutunut suuri muumifani. Tietenkin katsoin lapsena muumeja, mutta vasta nyt kun muumien uusintojenuusintojenuusinnat pyörivtä ja oma poika niitä seuraa on Tove Janssonin kirjoittama muumien syvällisempi maailma auennut itselle. Melankoliaa, tissuttelua, kiroiluakin (?) hienoja ajatuksia eletystä elämästä, merestä ja tästä kaikesta.

Tänään siivottiin aamulla koko koti ja hikisen urakan jälkeen pakkasimme tavaramme ja suuntasimme rannalle vilvoittelemaan. Matkalla kuulin radiosta, että tänään on tuo Toven virallinen syntymäpäivä. Siispä sattumoisin mukaan tulleet muumilasit ja eväät toimivat hyvänä juhlistajana hänelle, veden äärellä -tottakai!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti