...itselläni.
Tämä kirjoitus ei missään nimessä ole kirjoitus siitä, kuinka tulisi liikkua odottaessa vauvaa, vaan siitä, kuinka itse liikuin ja kuinka valitettavan vähälle se on jäänyt. Kaikkihan me tiedämme, että liikuntasuositusten mukaan raskaana olevan tulisi liikkua ja pitää huolta hyvinvoinnistaan. Se auttaa jaksamaan raskauden, antaa voimia synnytykseen ja nopeuttaa palautumista.
Alkuraskaudessa liikuin vielä aivan normaalisti. Olin ostanut keväällä uuden hybridi polkupyörän, jolla kävin ajamassa, kävin juoksemassa ja suunnistamassa. Kesäkuussa viikkoa ennen Juhannusta kävin osallistumassa vielä Venlojen viestiin. Siihen asti treenaukseni oli sentään jonkunmoista. Juokseminen viestissä tuntui jo melkoiselta, aivan kuin liisterissä olisi vedellyt. Jaksoin sentään juosta vielä loppuviitoituksella, josta mieheni kännykällä on kuvattu vähemmän imartelevan näköinen videokin. Venlojen viesti aamuna olo oli huono ja alkuraskauden pahoinvointi alkoi nostaa päätään. Heinäkuu menikin sitten sinnitellessä töissä hengissä ja illat maatesssa sohvalla aivan puolikuolleena. Ei puhettakaan, että olisi tehnyt mieli salille tai lenkkipolulle.
Elo, syys ja lokakuussa elettiin keskiraskautta. Olo oli virkeä ja energinen, niin kuin siinä vaiheessa yleensä. Kahvakuulailin kotona pienillä painoilla, kävin kerran viikossa ohjatussa tanssi-lihaskuntojumpassa ja ulkoilin muuten vain. Juokseminen ja pyörällä ajaminen jäivät alkusyksystä kokonaan pois, koska pyöränsatulan asento ei ollut hyvä masun kannalta ja juokseminen EI vain iskenyt.
Marras, joulu ja nyt tammikuussa oikeastaan kaikenlaiset lihaskuntoharjoitukset ovat valitettavasti jääneet. Olen ajatellut, että mikä ei tunnu hyvältä saa jäädä, oman kehoni tuntemus on nyt tärkeintä. Liikunnaksi olen loppuraskaudessa oikeastaan laskenut ulkoilun itsekseen ja pojan kanssa, vaunulenkit jne. Korkeintaan olen venytellyt selkääni ja kramppaavia pohkeitani sisälle tullessamme.
Nyt haaveilen jo keväästä ja valosta. Hieman ketterämmästä olosta, jossa vauva on mahan paremmalla puolella. Liikunta kahden lapsen ehdoilla ei varmastikaan ole itsestään selvää, mutta siihen on vain kertakaikkiaan raivattava tilaa oman jaksamisen, miehen jaksamisen ja yleisesti ihan terveydenkin kannalta. Mukavana porkkana on täällä Kuopiossa järjestettävä Jukolan ja Venlojen viesti kesäkuussa, johon osallistuminen on etukäteen ajatellen "välttämätöntä", jos ymmärtää yhtään kartan ja kompassin päälle. Toivotaan että lopputalvesta pääsisin vielä myös suksille, koska keväthanget jos mitkä lataavat akkuja ja rauhoittavat mieltä. Kenties nappaan esikoisen pulkkaan ja otan mukaan lenkille, selviäähän se iskäkin hetken vauvan kanssa :)
Mutta nytpä lähdenkin käymään kävellen ruokakaupassa, aurinko paistaa ja pakkanenkin näyttää aamusta laskeneen. Tässä tilanteessa tuo kilometrin matka lähikauppaan riittää oikein hyvin virkistämään mieltä :)
Joko te olette suunnitelleet uusia liikuntatottumuksia? Eikös tammikuussa perinteisesti ole salit ja uimahallit täynnä kesäksi kuntoon liikkujia? Oletko päättänyt haastaa tänä vuonna itsesi liikunnan keinoin? Suosittelen sillä siitä hyötyy niin mieli, kuin kroppakin. Mutta nyt vetämään toppahousut ja talvikengät jalkaan, minulla tulee jo hiki siinä.
OM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti