perjantai 1. marraskuuta 2013

Illan suunnitelmat


Mietittiin eilen pitkään lähteäkö ruokakauppaostoksille eilen illasta vai tänään työpäivän jälkeen. Niinpä oli tainnut miettiä moni muukin, sillä Prisman parkkipaikalta sai etsiä ensialkuun tyhjää ruutua autolleen. 
Ihmeen hyvin reissu meni, taisipa muutkin ihmiset kun olla liikkeellä etukäteen hyvin psyykatulla pitkällä 
p-i-n-n-a-l-l-a. 

Pojankin kärsivällisyys riitti hyvin, kun alkumatkasta hän huomasi Angry birds luutun, joka piti ihan ehdottomasti saada. Hintaa kyseiselle luutulla oli enemmän, kun äidin puolen vuoden wettexseillä, mutta voin jo nyt sanoa, että oli hintansa väärti. Kaveri tutki luuttua ja kuvaa ja sepitteli tarinoitaan vihaisista linnuista. 

Eipä vain tainnut tietää poika mihin tuonkin luutun osto johtaa.... Hah. Tänään olisi edessä nimittäin pikasiivousta kotosalla. Viikonlopuksi saamme rakkaita vieraita kyläilemään ja kenties kirjoitamme kirjeen jo joulupukillekin. Miten muuten voikin noin pieni (2,5vee) osata selata Suurta lelukirjaa jo niin antaumuksella. Lego ja autosivujen kohdalla alkaa olla jo sivut luettu aivan hiirenkorville. 
 

OM


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti