torstai 21. maaliskuuta 2013

Arkea

Täällä maaliskuun loppua ja Pääsiäistä kohti mennään keskellä kiireistä ja välillä kaaottistakin arkea. Töitä ollaan molemmat paiskittu, minullakin alkoi tuurailupätkä uudessa paikassa ja siellä "sisään" pääseminen on ottanut ehkä iltaisin veronsa. Toisaalta olen ollut aktiivisempi, motivoituneempi ja ennen kaikkea lähellä niitä syitä ja tuntemuksia miksi aikoinani alani valitsin. Joten mikäs siinä. Tähän kaikkeen, kun yhdistetään pojan flunssailu, päiväkodista puhelut kesken päivän, että hänellä on lämpöä, töiden sumplimiset ja hoitajien järjestelyt. Onneksi apu tulee yleensä aina pian ja poika saa huilata kotona. Melkeimpä olisin ollut valmis hänet tänäänkin jo hoitoon laittamaan, mutta ukki oli toista mieltä. 
 Koti on välillä kaaoksessa; laskupinoja, lehtikasoja, pyykkivuoria, tyhjä jääkaappi, villakoirat lattialla, wc-kansi ylhäällä, ikkunoista lisääntyvä valo ei paljasta pelkästään likaiset ikkunat, vaan myös likaiset kaapinovetkin.
Mutta mitäpä noista, kunhan on muuten kaikki kohtuullisesti mallillaan, kuivat sukat kastuneiden tilalle ja illalla hyvän yönsuukko huulilla. Sekavia kuulumisia täältä....
Nyt taidan lähteä ulos laittamaan narsissit ovet pieleen. Siellä on vielä toistaiseksi olleet vanhat kanervat, jos liian läheltä erehtyi kävelemään, niin housunpunttiin tarttui karisemalla kanervan siemeniä. 
Hieman hetkisen arjen vuoksi kuvatkin ovat viimeviikkoiselta kyläreissulta :) 




Ehkä seuraavalla kerralla jotain järkevämpää!
terkuin:
OM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti