torstai 29. marraskuuta 2012

Pakkanen tekee hyvää korvien välille

Ai että viikko on taas hurahtanut torstaiksi ja onneksi kelitkin muuttuneet talvisemmaksi. Pakkanen tekee hyvää korvien väliin. Ainakin täällä, sateisen ja pimeän syksyn jälkeen pakkanen tuntuu ihanalta. Tosin se tuo mukanaan muutaman lisähaasteen, kuten esimerkiksi lapsen pukemisen. Eteisessä lasta pukiessa vierähtää melkoinen tovi ja sekä lapsen, että pukijan kärsivällisyys on koetuksella. Onko tuttua? Vielä kun lunta saataisiin hieman, niin voitaisiin kaivaa varastosta sukset, pulkat ja lapiot. Tänne meidän korkeuksille saakka ei taida tuo etelän lumisade ihan yltää. 

Poika on jo parantunut, mutta nyt itselläni on todella tukkoinen ja flunssainen olo. Siksipä juoksulenkki tuossa pakkassäässä jäi haaveeksi ja aloin lajittelemaan kirpparitavaroita. Huomenna pitäisi viedä uusi lasti kirpparille. Kaappien tyhjennys siis jatkuu.

Eilen postimies oli tuonut äidille ja pojalle ihanat yllätykset. Töistä ja päiväkodista kotiin tultuamme hypistelimme molemmat tovin auki omia postipakettejamme ja oltiin kai tyytyväisiä.
Itse sain blogiyhteisöjen kautta bongaamani laukun ja poika muumikalenterin. 
Kalenteri oli kovempi pala. Poika luuli sitä palapeliksi, eikä millään ymmärtänyt ettei sitä voi vielä avata, vaan luukku kerrallaan sitten joulukuussa. Saa nähdä tuleeko muumihahmoja lauantaina yksi vai koko 24:n asukkaan sarja. Kuinka kärsivällisyys kestää? 

Kyllä tässä kelpaa kuljetella tavaroita


Muumit talvitouhuissa

OM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti